maanantai, 12. maaliskuu 2007

Viikko alkaa loskaisissa merkeissä

Joopa, piti hoitaa tänään vähän asioita, mutta empä selvinnyt liikkeelle sen kummemmin. Kävin kuitenkin juoksemassa tuolla loskan keskellä. Yllätyksekseni en ole aivan rapakunnossa ja selvisin omin voimin kyseisestä suoritteesta, eikä tarvinnut vaivata yhteiskuntaa ja pelastuslaitoksen henkilökuntaa soittamalla ohjan pohjalta ambulanssia juoksuliikkeestä johtuvan pyörtymisen seurauksena. Jälkeenpäin olo oli jopa varsin mukava ja säntään tuonne kevään riemuun vielä varmasti uusiksikin.

Odottelin myös, josko jotain soittoa olisi mahdollisten työrupeamien suunnalta kuulunut, mutta tänään puhelin pirisi vain mainostekstiviestien muodossa. Jonkinnäköistä sivistystä ajattelin myös syksyllä lähteä koulusta hakemaan ja selailinkin hieman isompien kaupunkien tarjontaa. Seuraava askel onkin keksiä mihinkä sitä paperit lykkäisi, tarjonta kun on turhankin monipuolista. Tämä taas tavallaan sekoittaa hieman päätä ja saakin aikaan reaktion että infoähky pakottaa pienen ihmisen pois noin monimutkaisesta systeemistä ja laittamaan aivot narikkaan vaikka elokuvan muodossa.  Yläasteella tämäkin oli yksinkertaisempaa kun käytännössä piti valita vain ammatillisen koulutuksen ja lukion väliltä.

lauantai, 10. maaliskuu 2007

Perjantai-illan kuulumiset

Onnistuin jo hävittämään äskeisen tekstini. Onneksi olen näppärä ja näpyttelen lähes saman tähän uusiksi.
Ilta on mennyt kotosalla löhöillessä, joten päivä ei ole poikennut muusta arkipäivistä ja perjantai-illan huumaa ei olla päästy kokemaan osaksi rahatilanteen osaksi sen takia, ettei tuonne nappaa lähteä muutenkaan tänään. Mitään kummempaa ei ole muutenkaan tapahtunut. Mitään liikunnallista aktiviteettiäkään en saanut aikaiseksi tänään  vaikka tarkoitus oli. Ehkä huomenna.

Ensi viikolla olisi tapaaminen työvoimatoimiston pirteän henkilökunnan kanssa, jotka minun lisäkseni ovat yksi osapuoli joka ei pidä nykyisestä tilanteesta. Keskiviikon vaalipaneelissa eräs edustaja mainitsi saamastaan yhteydenotosta jossa korkeasti koulutettu naishenkilö oli pistetty huovutuskurssille. Tämä osottaakin hyvää huumorintajua kyseiseltä laitokselta ja vähintäänkin innolla odotan mitä minulle on varattu.

perjantai, 9. maaliskuu 2007

Ei otsikkoa

Tästä se lähtee! Maailman parannus nimittäin, jos ei koko maailman niin ainakin omani.
Mikäs sen parempaa kuin kirjata tämä matka sähköiseen muotoon, jota voisi pitää tekosyynä blogin aloittamista varten. Miksi kirjata kuitenkaan mitään? En ole ollut koskaan kirjoittajatyyppiä, mutta tätä voin pitää osana laiskuudesta eroon pääsemiseen, kun yritän tänne päivitellä tapahtumia ja tilanteita. Näitä voin myös sitten jälkeenpäin tarkastella ja verrata nykyhetkeen. Josko vielä 6kk päästä istun tässä työttömänä kiveksiä neppaillen 15kg tukevampana. Tämä sivusto kertoo karun totuuden. Tai jos tämä tulee jäämään ainoaksi merkinnäksi, kummittelee se minua kun aikojen päästä päätän taas kohentaa tilannetta.
Katsotaan mitä tästä nyt tulee.